Elias Hirvaskoski

"Todella hyvä ohjelma, ja ammattitaitoinen ohjaus, oikean alan valinnut!"

Hei! Olen Elias, valmentaja & personal trainer.


Tarjoan asiakkaille laadukasta näyttöön perustuvaa myötätuntoista yksilö- ja ryhmävalmennusta. Strong & Athletic on vetämäni valmennusryhmä, joka tähtää erityisesti lihaskasvu- ja kehonmuokkaukseen tähtäävään harjoitteluun. Minuun ohjaajana voi tutustua matalalla kynnyksellä myös ryhmäliikuntatunneilla!


Olen työskennellyt liikunta-alalla valmennus- ja ohjaustehtävissä rapiat kolme vuotta. Minulla on monipuolista näkemystä eri ikäisten ja kuntotasoisten yksilöiden ja ryhmien valmentamisesta ja ohjaamisesta. Valmennusfilosofiani perustuu tavoitesuuntautuneeseen, yksilölähtöiseen ja myötätuntoiseen otteeseen, jonka keskiössä on asiakas. Minulla on aito halu kohdata ja auttaa asiakkaita jokaisen yksilöllisistä lähtökohdista ja elämäntilanteesta käsin.


Olen valmentanut laajasti tavoitteellisista urheilijoista kuten kilpauimareista aloitteleviin kuntoliikkujiin. Minulta löytyy myös vankkaa kompetenssia kehonmuokkaukseen ja toiminnalliseen liikkuvuusharjoitteluun. Erityisesti aloittelevat elämäntapamuuttujat, joille saliharjoittelu on ollut hieman etäinen asia ovat pitäneet tavastani valmentaa ja saaneet saliharjoittelusta itselleen mielekkään ja pysyvän harrastuksen.


Minulle ihmisten auttaminen ja elämänlaadun parantaminen on lähellä sydäntä. Toivoisin jokaisen ihmisen löytävän itselleen merkityksellisyyttä elämään, johon mielekäs harrastus voi olla avain. Vahvuuteni valmentajana on ammatillinen monipuolisuus. Minulla on kyky katsoa ihmistä kokonaisuutena, ja löytää kestäviä ratkaisuja asiakkaan henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseen.


Osaamiseni perustuu jatkuvan oppimisen ja monipuolisen työkokemuksen yhteisvaikutukseen. Olen suorittanut liikunnanohjaaja (AMK) sekä auktorisoidun personal trainerin tutkinnon lisäksi pienempiä opintokokonaisuuksia liittyen kasvatustieteisiin, liikuntapsykologiaan sekä toiminnalliseen liikkuvuusharjoitteluun. Tällä hetkellä suoritan Jyväskylän yliopistossa fysioterapian maisteriopintoja.

Olen tällä hetkellä erityisen kiinnostunut riittävän palautumisen sekä toiminnallisen liikkuvuus- ja hypertrofiaharjoittelun yhteydestä suorituskyvyn edistämiseen sekä potentiaaliseen lihasmassan ja voimantuoton lisäämiseen.


Teen hyvinvointia tukevia rutiininomaisia toimia päivittäin. Keskiössä ovat selkeät rutiinit, joiden avulla pidän arkeni suhteellisen tasapainoisena. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi aamu- ja ilta rutiinit sekä riittävä aktiivisuuden aiheuttamasta unipaine, jotka tukevat palautumistani arjen kuormituksesta. Suunnitelmallinen harjoittelu ja liikkuminen sekä säännöllinen mutta joustava ravitsemus pitävät minut hyvässä vireessä päivästä toiseen.


Hyppää rohkeasti mukaan valmennukseen ja löydä oma potentiaalisi!​​​​​​​​​​​​​​


Koulutukset

Terveystieteiden maisteri, fysioterapia (opiskelija)
Liikunnanohjaaja AMK (2023)
APT® personal trainer, Impulssi (2023)
Kasvatusalan perusopinnot 25 op
Liikuntapsykologian perusopinnot 25 op (kesken)
Liikkuvuusvalmentaja
FascialMethod -ohjaaja


Asiakaspalautteita

"Sinun valmennuksesi on aidosti myötätuntoista. Osaat kuunnella ja antaa mukavaa palautetta. Kiitos siitä!"

"Valmentajani osasi hyvin ottaa huomioon nykyisen kuntotasoni, iän tuomat krempat ja haastaa treeneihin sen mukaisesti."

"Olen huomannut palautumiskyvyssäni selkeitä eroja talven aikana, miten kehittynyt. Oma jaksamiseni on paljon parempaa eli lihaskunto kehittynyt ja paljon parempi kunto verrattuna viime vuoteen""Elias on helposti lähestyttävä, myötätuntoinen, asiantunteva ja kannustava valmentaja".


Yhteystiedot

Sähköposti: valmennukset.hirvaskoski@gmail.com
Instagram: @eliashirvaskoski