Riikka Inget

Ryhmäliikuntavastaava
​​​​​​​Superbody, RPV, Syvävenyttely, Kuntopiiri, Kiinteytys

Hei vaan! Olen Riikka, Voiton ryhmäliikuntavastaava.


Toimin yhdeksättä vuotta Voiton ryhmäliikuntavastaavana ja huolehdin siitä, että Voiton tuntitarjonta pysyy monipuolisena, laadukkaana ja innostavana – sellaisena, että jokainen varmasti löytää mieluisia treenihetkiä oli sitten kokenut kuntoilija tai liikuntaa vasta aloitteleva. Työssäni minua motivoikin erityisesti se, että saan olla mukana luomassa hyvää fiilistä ja tuomassa liikunnan iloa meidän kaikkien arkeen. Työnkuvaani kuuluu lisäksi sisällöntuotantoa Voiton somekanaville. Toimin päivisin myös liikunnan tuntiopettajana.

Alunperin olen opiskellut puheterapeutiksi, mutta liikunta-ala vei lopulta voiton. Kilpatanssin harrastamisen jälkeen huomasin lupautuneeni ohjaamaan jumppia (silloin ei ryhmäliikunta -sanaa oltu edes keksitty vielä) yliopisto-opintojen ohella, ja olenkin saanut liikuttaa tuhansia oululaisia jo yli kolme vuosikymmentä! Ohjaan tällä hetkellä Voitossa Superbodya, Kuntopiiriä, Syvävenyttelyä, Step & Kiinteytystä sekä RPV:tä (reisi-pakara-vatsa = VPR/vatsa-peppu-reisi, joka muuten on minun keksimä, koko Suomeen levinnyt supersuosittu tunti vuodelta -96).

Tykkään työstäni todella paljon ja tavoitteeni onkin, että jokainen tunneille osallistuja kokee olevansa tervetullut ja saa tunnilta jotakin hyvää mukaansa – olipa se kunnon polte lihaksissa, onnistumisen tunne, energiaa päivään tai hetki omaa aikaa.
​​​​​​​
Vapaa-ajalla viihdyn perheen kanssa luonnossa, lenkkipolulla ja hiihtoladulla sekä harrastan bloggailua & kokkailua Riikka Lifestyle -tilillä Instagramissa. Sieltä löytyy rentoja reseptejä, mutta maku edellä - kannattaa käydä kurkkaamassa!

Minulle voi hyvin matalalla kynnyksellä laittaa ryhmäliikuntaan liittyviä viestejä os. riikka@liikuntakeskusvoitto.fi.